Proosaidea

Eilen aamulla pitkästä aikaa uusi proosaidea. Tai idean olin saanut jo aiemmin, mutta kävellessäni töihin se alkoi puhua pääni sisällä, kirjoittua lauseiksi ajatuksissani. Kirjoitin tietysti vimmalla puhelimen muistioon ne hienoimmat lauseet. Taas hieman uhkarohkea idea. En käsitä, miksen voisi kirjoittaa jostakin hyvin kaukana itsestäni olevasta välillä. Tämä proosateksti (novellihan siitäkin tulee) kuvaisi tilannetta, josta on jo aikaa ja jota itse olen seurannut eri näkökulmasta, eli hyppään ulkopuolisesta havainnoijasta toisiin nahkoihin. Joudun tekemään omituista selvitystyötä ja tiedonhakua tyyliin "mikä huume aiheuttaa laajentuneet pupillit, tuijottavan katseen ja että ihminen toimii hitaasti ja tuntuu olevan jotenkin pihalla tästä maailmasta". Sain eilen kirjoitettua lähes kaksi liuskaa tätä ylös. Edelleen pelkään jo "valmiina olevan" kokoelman editointia. Tämä on nyt se kerta, jolloin siitä pitäisi tulla hyvä, muuten ei tule mitään, se ei ehkä ikinä tule julki. Kirjoittaminen on aaltoillut viime aikoina päivästä toiseen erityisen rajusti. Melenderin essee "Kirjailijaidiootti" hänen Onnellisuudesta-kokoelmastaan helpotti kyllä oloani suuresti. Toi perspektiiviä; näistä on kärsitty aiemminkin, eikä julkaiseminenkaan ole kirjoittajalle tie onneen, sitten tulevat uudet tavoitteet ja odotukset ja toiveet. Tänään menen kaupunginosakirjamessuille ja kaverin synttäreille. Lauantai ja aurinko paistaa. Miten se tuokaan niin hyvän tunteen aina, kun herää lauantaihin ja aurinko paistaa.