Galaksijoukko

Galaksijoukko 
– eli huomioita trauman paranemisesta

Sitaatti Melissa Febosin Body Work -kirjasta kolahti tänään lujaa. Se kuuluu näin: ”– – this story I told myself was a rationalization, an exploitation of one pathology to obscure the existence of another. Which is to say, a form of denial.” Ajattelen koko ajan enemmän Deborah Levyn teoksen nimeä Things I Don’t Want to Know (suom. Mitä en halua tietää), ja miten hyvä nimi se on. Se paranee mielessäni jatkuvasti. 

Uskon, että niitä asioita on paljon, niitä on edelleen taustalla, ja on sekä kivuliasta että rikastavaa, kun oppiikin tietämään. Uskon myös, että ihmiselle on terveellistä kohdata yksi sisäinen ongelmavyyhti kerrallaan – se on jonkinlainen minän suojautumiskeino ylikuormitukselta. Kuin nostelisi elimiä sisältään vuorotellen tutkittavaksi, koska jos yhdessä on ongelma, se on selvitettävä, vaikka toisessakin olisi; olennaista on, että vaarallisimmat ongelmat tutkitaan ensin. Kompleksinen trauma on kuin monielinvaurio. Se aiheuttaa vaikeuksia paranemisprosessille ja esimerkiksi terapialle: mihin keskittyä, mistä puhua eniten? Jos ihmisen ongelmavyyhtien kokonaisuuteen (näen sen nyt mielessäni kuin osittain yhteen sulautuneen galaksijoukon avaruudessa) kuuluu esimerkiksi turvaton kiintymyssuhde, kodin ulkopuolella tapahtunut väkivalta ja nykyhetkessä vaikuttava tuhoisa ihmissuhde, mitä paranemisprosessissa lähdetään purkamaan ensin? Voi helposti ajatella, että ensimmäinen on vaikuttanut toiseen ja kaksi ensimmäistä ovat vaikuttaneet kolmanteen. Silti olennaisinta on varmasti keskittyä siihen, mikä on ihmiselle nyt konkreettisesti vaarallisinta – jos ihmissuhde on väkivaltainen, se on katkaistava. Jos näin ei ole, mutta menneisyyden väkivalta aiheuttaa ptsd-oireita jotka ovat rajuja ja vaikeuttavat arkielämää huomattavasti, niitä on hoidettava. Jos taas suurin haitta nykyisin tulee siitä, että turvaton kiintymyssuhde aiheuttaa ihmissuhdevaikeuksia, jotka sysäävät liikkeelle itsetuhoisia ajatuksia, siihen on keskityttävä. 

Parhaimmillaan paranemisen hetket ovat epifanioita. Ne saavat tuntemaan olonsa äkkiä kevyeksi kuin leijuisi maanpinnan yllä. Hetket muistuttavat mitä vahvimmin, että kannattaa elää. Silti niitä voi edeltää todella kivulias reitti, joka sisältää vastustusta, suuntaan jos toiseenkin purkautuvaa kiukkua ja itsetunnon romahduksia. Muutokset eivät ole helppoja, mutta usein ne on tärkeää käydä läpi: itseensä tutustuminen kannattaa. Se avaa uusia yhteyksiä myös ulkopuolelle, maailmaan ja toisiin.